Kohteet luokitellaan mahdollisimman tarkasti eri ominaisuuksien mukaan, jotta kukin käyttäjä voi vaivattomasti löytää etsimänsä kohteet erilaisia hakuja hyödyntäen. Referenssikokoelma ei korvaa käsikirjoja tai luetteloita vaan osaltaan täydentää niitä tarjoamalla käyttäjälle hakujen pohjaksi suuren joukon erilaisia kohteita kustakin merkkijulkaisusta.
Referenssikokoelman tavoitteena on vuoden 2007 aikana kattaa julkaisut 1856-91, ja tulevien vuosien kuluessa on mahdollista laajentaa sisältöä muihinkin yhteisöämme kiinnostaviin osa-alueisiin. Ensimmäisenä referenssikokoelmassa ovat käytettävissä vuonna 1856 julkaistut ovaalimerkkimme, jotka ilmestymisestä on kulunut jo 150 vuotta.
Suomen referenssikokoelman rakentaminen on merkittävä yhteisöllinen projekti. Mukana hankkeessa ovat tähän mennessä olleet Suomen filatelistiliitto, Suomen postimuseo ja lukuisat huutokauppayritykset sekä kustantajat niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Palvelun ”Yhteistyökumppanit” osiosta löydät tarkemmat tiedot kumppaneistamme.
Luokittelurakenteen kehittämiseen ja palvelun toteuttamiseen ovat lisäksi osallistuneet lukuisat Suomen filatelian merkittävimmät asiantuntijat sekä Suomessa että ulkomailla. Heidän panoksensa ja tukensa on ollut erittäin merkittävä apu tämän palvelun rakentamisessa.
Referenssikokoelman 1856-91 sisältämien kohteiden kuva-aineisto on ollut mahdollista koota yhteen Suomen Kulttuurirahaston ”Suomen filateelisen kulttuuriperinnön digitaaliseen tallentamiseen” myöntämän työryhmäapurahan turvin.
Referenssikokoelmassa digitaalinen kuva-aineisto on luokiteltu ja julkaistu Semantic Solutions Oy:n kehittämää keräilykohteiden yhteisöllistä luokittelu- ja julkaisujärjestelmää hyödyntäen.
Referenssikokoelman ei ole tarkoituskaan koskaan olla täysin valmis, koska tietämyksemme kohteista täydentyy ja tarkentuu jatkuvasti. Jokaisella käyttäjällä onkin mahdollisuus lähettää ehdotuksina tietoja kohteista, jotka kokoelmasta vielä puuttuvat. Yhteisön voimalla referenssikokoelmasta saadaan parhaiten meidän kaikkien tarpeita tukeva palvelu.
Palveluun tutustuminen ei edellytä rekisteröitymistä, mutta rekisteröityminen sähköpostiosoitteella tuo käyttöön lisää luokituksia hakujen tekemiseksi ja se mahdollistaa myös kohde-ehdotusten lähettämisen. Palveluun rekisteröityminen on maksutonta.
Oval Point tiimi